Toisenlaiset Sankarit

Toisenlaisia sankareita on esitys,  jossa yhdistellään pohjoismaista tarustoa mielikuvituksen vapaalla siveltimellä ja etsien. Hirvet, karhut ja salaperäiset maanalaiset asukkaat sekä ilmoissa liihottelevat outoudet kuljettavat meidät vuodenkierron verran ajassa eteenpäin.

Mukana esityksessä käytetään mielikuvituslaseja. Ne asetetaan silmille yhdessä näyttelijän kanssa ennen esityksen alkua.

Näytelmää kuljettavat visuaalisen maailman lisäksi tutut lorut, leikit ja laulut. Lapset kutsutaan mukaan Hirvikunnan ritarikunnan jäseniksi ja tarinan sankareiksi. Me Leikkitarkastajat: Aapo ja Jyrki toivomme saavamme  toteuttaa onnistumisen ja yhdessä toimimisen kokemuksia – yhteisöllisyyttä ja taiteen moni-ilmeisyyttä. Sillä kaikki mitä näemme, koemme ja aistimme on täynnä yllätyksiä. 

visuaalisesti kaunis ja yksinkertainen

Työpaja

Näytelmään voi liittää tilauksesta myös toiminnallisen työpajan. Teema ja kesto sovitaan tilaajan kanssa erikseen. 

Tekijöiden äidinkieli on suomi, mutta myös ruotsiksi löytyy tarinaan avaimia. Tai Hirvi-Simbergin omaa kieltä voi ymmärtää omalla mielellään tulkiten.

Nyt se leikki jatkuu!

Käsikirjoitus ja ideointi: Jyrki Tamminen ja Aapo Repo 

Ohjaus: Jyrki Tamminen

Visualisointi ja valmistus: Aapo Repo

Nuket ja hahmot: Aapo Repo

Musiikillinen ideointi: Aapo Repo ja Jyrki Tamminen

Tuotanto: Nukketeatteri Reaktori 2024

Ensi-ilta 18.5.2024

Tekijät:

 Aapo Repo, Nukketeatteritaiteilija, näyttelijä, TIO (AMK), Nukketeatteri Reaktori

Jyrki Tamminen, teatteriohjaaja (Stod), esiopettaja, Kulttuuriosuuskunta Kiito

Näytelmän valmistamista ovat tukeneet: Taiteen edistämiskeskus, Otto. A. Malmin lahjoitusrahasto, Sofia von Julinin säätiö ja kulttuurilahja